Kirjoita Googlen hakukenttään ensi kerralla sana vaasalaisia ja klikkaa!



Keskustelu käynnissä!
Keskustelu Sportista kuumentaa!


torstaina, helmikuuta 10, 2005

Scorpions Rockperryyn

Huippuina myös Children of Bodom
Vaasassa 15.-16.7.2005. järjestettävän Rockperryn ensimmäiset esiintyjät ovat varmistuneet. Urallaan yli 60 miljoonaa levyä myynyt, rockihme The Scorpions nähdään jälleen Suomessa. Scorpparit esiintyy Rockperry tapahtuman kärkiesiintyjänä lauantaina 16. 7.

Vahvaksi suomalaisen musiikin vientituotteeksi noussu Children of Bodom jatkaa vähäistä keikkailuaan kotimaassa myös tulevan kesänä. Rockperry perjantain 15.7 lisäksi yhtyen voi bongata vain Tuskasta ja Ilosaaresta.
Lipun myynti alkaa huhtikuussa.

Scorpparit
Yhtyeen uusi, järjestyksessään kahdeskymmenes albumi Unbreakable kuulostaa edelleen Skorppareilta ja yhtye itse on innoissaan uudesta levystään. Levyn tuottajana toimi legendaarinen Erwin Musper, joka on urallaan tuottanut mm. Metallicaa, Van Halenia, Bon Jovia ja Def Leppardia.

Findance: http://www.findance.com/uutiset/index.php?401
The Scorpions http://www.the-scorpions.com/

Children od Bodom
Vuonna 1997 Espoon Matinkylässä siinnyt Children Of Bodom on kuuden vuotensa aikana ehtinyt vakiinnuttamaan asemansa niin kotimaassaan kuin Japanissa ja Manner-Euroopassa. Uudella Hate Crew Death Roll-levyllä yhtye marssii myös Englantiin sekä toistamiseen Yhdysvaltoihin.

Skene: http://www.skenet.fi/?menuid=364&aid=165
Children of Bodom http://www.cobhc.com/
Mesta.Net: http://www.mesta.net/musa/uutiset/?aid=9548

0Kommenttisi:

Lähetä kommentti

<< Home