Kirjoita Googlen hakukenttään ensi kerralla sana vaasalaisia ja klikkaa!



Keskustelu käynnissä!
Keskustelu Sportista kuumentaa!


perjantaina, kesäkuuta 17, 2005

Vanhan-Vaasan tunnelit II

Kävin kirkonraunioiden alla v. 1958
Tuula Rintamäki muistaa käyneensä vuonna 1958 kirkonraunioiden alla.
Tuula Rintamäki (59)sanoo käyneensä 15-vuotiaana kirkonraunioiden alla olevassa tunnelissa tai käytävässä. Kokemus oli pelottava, koska sinne menemistä oli moneen kertaan kielletty.

-Raunioilla, ilmeisesti sakastin lattiassa oli avoin luukku, josta pudottauduimme käytävään. Käytävän pohjalla oli hiekka, tiilimurskaa ja luonnonkiviä. En osaa enää sanoa miten pitkälle etenin, mutta ainakin minusta matka tuntui pitkältä. Myöhemmin luukun paikalla valettiin kansi.

Tuula Rintamäen kokemukset Vanhan Vaasan väitetyistä tunneleista eivät jääneet vain nuoruuden kokemuksiin. Rintamäki on töissä Vaasan kaupungin puisto-osastolla ja kokemuksia Vanhan Vaasan maaperästä on kertynyt jopa tänä vuonna. Mutta mennään ensin vuoteen 1996.

Vuosi 1996
-Kesällä 1996 apupoikamme ajoi konetta Vuoden 1807 muistomerkin läheisyydessä kun maa äkkiä romahti koneen edessä. Syntyi iso aukko, josta näkyi maan alle. Siellä oli puhdasta ja kuivaa hiekkaa ja oven karmit sekä holvi.

-Ilmoitimme asiasta Museovirastoolle ja sieltä tulikin kaksi henkilöä ja he kuvasivat paikan, jonka jälkeen aukko täytetttiin ja peitettiin. Aukon näkivät moni kaupungintyöntekijä. Valitettavasti en hoksannut kysyä museoihmisten nimiä.

Kaupungin työntekijät mittasivat aukon syvyyden ja päätyivät 3,5 metriin. Koska Museoviraston edustajat vaikuttivat kovin nuivilta, kaupungin puistotyöntekijät päättivät jättää maan alle todistuskappaleen.

-Laitoimme muovipulloon kirjeen, johon kirjoitimme jotain siihen tyyliin, että ”Tämä on Suomen Tasavalta. Presidenttinä on Martti Ahtisaari ja omat nimemme. Lisäksi laitoimme pulloon 5 pennin, 10 pennin, 50 pennin ja markan kolikot, nauraa Rintamäki.

Toinenkin aukko puhkeasi
Samana kesänä tapahtui toinen lähes samankaltainen tapaus, mutta nyt Triviaalikoulun rinteen läheisyydessä.

-Aukosta näkyi tiiliä ja puuta. Nytkin aukko määrättiin peitettäväksi. Kerroin Museoviraston edustajalle olleeni nuorena tyttönä Vanhan Vaasan tunnelissa, mutta hän ei ottanut minkäänlaista kantaa kertomukseeni.

-On oikeastaan aika luonnollista, että ihmiset ovat kaivaneet tunneleita, jotka päätyvät kirkkoon. Kaikkina aikoina ihmiset ovat paenneet kirkkoihin vainoajiaan, pohtii Rintamäki.

Kuin reikäjuusto
Sekä kaupungin puistotyöntekijöiden että monien omatoimisesti Vanhan Vaasan maaperää tutkineen mukaan vanha kaupunkialue on kuin reikäjuusto. Maahan saattaa äkkiä ilmestyä reikä ja kun sinne laittaa vaikka haravan varren niin se ei kosketa pohjaa. Yksinkertainen johtopäätös on, että maan alla on kellari tai tunneli.
Tuula Rintmäki ei voi ymmärtää, että ns. asiantuntijat kieltävät tavallisen ihmisen kokemukset.

-Tai sitten kysymys on siitä, että rahan puutteen vuoksi mahdolliset tunnelit tai kellarit halutaan suojata oma-aloitisilta tutkijoilta.

Lähes kaikki Vanhan Vaasan kellareiden paikoista tunnetaan. Ne ovat merkitty Leena Spoofin paloasiakirjojen perusteella tehtyyn karttaan.

Jos tiedät jonkun, jota tämä juttu kiinnostaa, niin lähetä hänelle sivun soite. Klikaa alapuolella olevaa kirjeen kuvaketta ja täytä kentät ja lähetä.

5Kommenttisi:

At 1:41 ip., Anonymous Amatööri argeologi said...

Tässä olikin oikeastaan selitys "tunneleille". Se mitä kaupungin puistotyöntekijät ovat nähneet, voi olla kellari mutta kysymyksessä voi olla myö kaivo, jossa on puurakenteet
.
Tämä ei tietenkään tee Vanhan-Vaasan maaperää yhtään vähemmän kiinnostavaksi.

 
At 2:03 ip., Anonymous Anonyymi said...

Eikö mistään löydy rahaa "Vanhan-Vaasan arvoituksen" selvittämiseen?

 
At 4:25 ip., Anonymous tunneli mysteeri said...

Jospa mysteeri ratkeaisi Vaasan 400 vuotis juhlien yhteydessä...

 
At 5:50 ip., Anonymous Anonyymi said...

Tai sitten mitään mysteeriä ei ole, on vain kellareita joista osa on romahtanut, osa hautautunut ja osa täytetty.

 
At 11:58 ip., Anonymous tax forms said...

black mold exposureblack mold symptoms of exposurewrought iron garden gatesiron garden gates find them herefine thin hair hairstylessearch hair styles for fine thin hairnight vision binocularsbuy night vision binocularslipitor reactionslipitor allergic reactionsluxury beach resort in the philippines

afordable beach resorts in the philippineshomeopathy for eczema.baby eczema.save big with great mineral makeup bargainsmineral makeup wholesalersprodam iphone Apple prodam iphone prahacect iphone manualmanual for P 168 iphonefero 52 binocularsnight vision Fero 52 binocularsThe best night vision binoculars here

night vision binoculars bargainsfree photo albums computer programsfree software to make photo albumsfree tax formsprintable tax forms for free craftmatic air bedcraftmatic air bed adjustable info hereboyd air bedboyd night air bed lowest pricefind air beds in wisconsinbest air beds in wisconsincloud air beds

best cloud inflatable air bedssealy air beds portableportables air bedsrv luggage racksaluminum made rv luggage racksair bed raisedbest form raised air bedsaircraft support equipmentsbest support equipments for aircraftsbed air informercialsbest informercials bed airmattress sized air beds

bestair bed mattress antique doorknobsantique doorknob identification tipsdvd player troubleshootingtroubleshooting with the dvd playerflat panel television lcd vs plasmaflat panel lcd television versus plasma pic the bestThe causes of economic recessionwhat are the causes of economic recessionadjustable bed air foam The best bed air foam

hoof prints antique equestrian printsantique hoof prints equestrian printsBuy air bedadjustablebuy the best adjustable air bedsair beds canadian storesCanadian stores for air beds

 

Lähetä kommentti

<< Home