Kirjoita Googlen hakukenttään ensi kerralla sana vaasalaisia ja klikkaa!



Keskustelu käynnissä!
Keskustelu Sportista kuumentaa!


sunnuntaina, toukokuuta 29, 2005

Kari Talvitie

Kari on mökkitalkkari ja ideageneraattori

Kari Talvitie on eri linjoilla Vaasan virkamiesten kanssa.
Laihialaissyntyinen Kari Talvitie (39) tuo vaasanseudulle omaperäisen palvelun: mökkitalkkarin. Mökkitalkkari pienii saariston mökeillä puut, korjaa laiturit ja vuotavan katon, muuraa uuden muurin tai korjaa vanhan, tekee tarvittavat ruoppaustyöt ja miltei kaiken mistä vain sovitaan.

Apua saariston kesä-asukkaille
-Meillä on tällä hetkellä käytössä kaksi venettä ja kaksi miestä. Tarpeen vaatiessa joukkomme kasvaa 3 timpuriin ja yhteen muurariin, kuvailee Talvitie mökkitalkkarikonseptia.

-Juuri nyt kannattaa miettiä vaikkapa ruoppausasioita. Ruoppaus on taas mahdollista 1.8 ja 30.4 välisenä aikana.

Kari Talvitie sanoo toimineensa maansiirto- ja koneurakoitsijana Ruotsia myöden vuodesta 1986. Nyt tuli kuitenkin aika asettua paikoilleen ja juurtua kotikonnuille. Talvitie tietää hyvin, että vielä tänä vuonna tulee takkiin ja rajusti.

-Ajatus mökkitalkkarista on näillä leveysasteilla vielä uusi, vaikka esimerkiksi Airistolla se on jo arkipäivää. Mökki on vaasalaiselle pyhää maata ja sinne ei hevin päästetä vieraita. Väki kuitenkin vanhenee ja osaaminenkin häviää vähitellen. Uskon että tästä tulee kannattavaa liiketoimintaa jo ensi vuonna, sanoo Talvitie.

Mökkitalkkari toimii koko Merenkurkun alueella.

Ideageneraattori
Mökkitalkkari on vain yksi Talvitien virityksistä. Aivan yhtä paljon Talvitietä kiinnostaa Vaasan rantojen kehittäminen. Talvitie on täysin eri linjoilla Vaasan kaupungin virkamiesten kanssa.

-Kaikki kunnia nykytaiteelle, mutta Kuntsin taidekokoelman pystyttäminen sisäsataman Tullipakkahuoneeseen on väärä ratkaisu. Väärä ratkaisu on myös kaupunginrannan kehittäminen korkeakulttuurin ehdoilla, lataa Talvitie viitaten meneillään olevaan arkkitehtikilpailuun kaupunginrannasta.

-Sen asemasta, että kaupunginrannasta tehdään hienosteleva ”näyteikkuna” muutamaksi kesäviikoksi, kaupunginranta tulisi antaa liike-elämän ympärivuotiseen käyttöön. Kaupungin tulisi tukea tällaista toimintaa kaikin mahdollisin tavoin.

Talvitiellä on heti näyttää vaihtoehto Tullipakkahuoneen ja yliopistonrannan väliselle alueelle:

-Tullipakkahuoneen ja siilojen väliselle alueelle uiva laiturinäyttely, uiva savusauna, jota avantouimarit voivat käyttää talvella, vierasvenesatama kaikkine palveluineen ja elevaattoritorneihin kalaravintola. Laiturinäyttelyn suurimmalle laiturille kesäaikana tanssit parina kolmena iltana viikossa.

Lisäksi Tullipakkahuoneen edessä voisi olla pieniä myymälöitä, jotka harjoittavat vaikkapa erilaisten maalla- ja merellä kulkevien välineiden vuokrausta ja niin edelleen.

Keskustelut eivät johtaneet mihinkään
-Olen keskustellut kalaravintolasta Schaumannin säätiön edustajan kanssa, mutta keskustelut eivät johtaneet mihinkään. Säätiön edustaja haluaa, että elevaattoritorneihin tuleva toiminta tukee Abo Academin toimintaa jollakin tavalla. Todellinen syy lienee se, että laiturinäyttely, vierasvensatama jne, ovat liian rahvaanomaisia.

Talvitien sanoo, että hänen esittämänsä ideat ovat syntyneet liikemiesryhmän kokouksissa ja kaikesta on olemassa kuvat ja laskelmat. Talvitie toimii suunnitelmien koordinaattorina.

-Liikemiesryhmä ei toistaiseksi halua julkisuutta, mutta tulee esille heti kun jotain konkreettista saadaan aikaan.

Kari Talvitien tavoitat puhelinnumerosta 044-5458313
Tai e-maililla: kari.talvitie@netikka.fi
Ota kantaa ja anna palaa! Klikkaa alapuolella olevaa comments linkkiä ja jätä mielipiteesi kommenttialueelle.Voit lähettää jutun myös kaverillesi klikkaamalla kirjekuoren kuvaketta.

14Kommenttisi:

At 3:18 ip., Anonymous Anonyymi said...

Pikku korjaus Kuntsiin: kyse on modernin taiteen kokoelmasta, EI siis nykytaiteesta.

 
At 4:15 ip., Anonymous Anonyymi said...

Karin kaltaisia innovaattoreita tarvitaan. Valitettavasti Kari taitaa olla myöhässä kaupunginrannan suhteen. Sitä todellakin kehitettään "korkeakulttuurin suuntaan"
Karin ja hänen kumppaninsa kannattaakin kiinnittä huomio Kalarannan ja Ahvensaaren uimarannan väliselle alueelle. Suurin osa Karin luettekelemista asioista voidaan toteuttaa tällä "rahvaan-puoleella" ja jos kaupunginranta on "herrojenpuoli".

Esimerkiksi Räätälinsaari on kokonaan hyödyntämättä.

 
At 4:33 ip., Anonymous Anonyymi said...

Maisema-arkkitehti Jorma Panu esitti joskus yli 10 vuotta sitten idean, että Sundominlahteen rakennettaisiin keinotekoisia saaria ja niiden väliin kanavia. Näin syntyisi uusi "Pohjolan Venetsia".
Tämä yhdessä Talvitien esittämien ideoiden kanssa loisi Vaasasta todella persoonallisen merikaupungin.

 
At 10:19 ip., Anonymous Anonyymi said...

Sundominlahteen rakennettaisiin keinotekoisia saaria ja niiden väliin kanavia. .... loisi Vaasasta todella persoonallisen merikaupungin.
Onko tuo vitsi? Merikaupunki täyttää merta ja rakentaa sitten kanavia?

Juuri kun on päästy eroon Laihian lahjasta Vaasalle, täällä rikostuomion saaneesta Antti Ruostetniemestä, niin tuleeko kruununperillinen Laihanjoen tuomana!
Vastahan on julistettu ideakilpailu AMMATTIMAISTEN suunnittelijoiden kesken. Sitten vasta valitaan ideoiden joukosta - jos mitään kelvollista jää käteen.

Mikä muuten estää rakentamsta uivaa savusaunaa sinne rantaan? Siitä vaan! Tulen varmasti uimaan!

Mikä on uiva laiturinäyttely? Mitä siellä näyteltäisiin?

Jos "liikemeisryhmä" haluaa rakentaa vierasvenesataman sinne omilla rahoillaan niin esteitä ei varmaan tule!

Vähemmän höpinää, muiden moittimista, latia pöytään ja toimintaa! Niin tekee kunnon yrittäjä!

 
At 11:02 ip., Anonymous Anonyymi said...

Pesäpallokentän kohdalla on saari ja rantaa, jossa kaikki muutokset ovat postiivisia....
Ei nyt ihan laihialaisella maalaisjärjellä voi päästä suunnittelmaan vapaasti ydinkeskustan rantaa.

Vaasa vaasalaisille!

(Voipi vaikka ajella Laihialle katsomaan minkä näköistä "kaupunkikuvaa" syntyy kun Laihian parhaat voimat ovat olleet asialla! - eipä ole Vaasalle paljon annettavaa! - Voisi tämä itseoppinut kaupunkisuunnittelija aloittaa harjoittelemaan Laihianjoesta Laihialla!- Tullaan sitten katsomaan miltä näyttää ja kuinka kauppa käy!

Kyllä niissä Panun rantakumpareissa on ihan tarpeeksi jo siedettävää - ja Panu on sentään arkkitehti -mutta Laihialta!)

 
At 8:47 ap., Anonymous Anonyymi said...

Meri tai joki, vesi on joka tapauksessa tärkeä tärkeä osa paikkakunnan sielua. Ei Pohjanmaalla kannata järjestää jäsentenvälisiä kiistoja siitä, että onko laihialaiset viisaampia kuin vaasalaiset, tai päinvastoin. Mitataan kyvyt sen mukaan, mitä saadaan aikaan, eikä ruikuteta sitä kuinka vaikeaa sen tekeminen on. Ilmoittaudun sekä laituritansseihin että Kuntsin museon kävijäksi. Kumpaan pääsen ensiksi ?

 
At 12:07 ip., Anonymous Anonyymi said...

Ajatus mökkitalkkarista on mainio. Minulla on iäkkäät isä ja äiti, joilla on mökki saaristossa. He eivät enää juuri jaksa rempata.
Mökkitalkkari tekisi työt. Itse asun pääkaupunkiseudulla, enkä pääse auttamaan.
K. Espoo

 
At 12:53 ip., Anonymous Anonyymi said...

Minusta Räätälinsaaren ja sen ympäristön kehittäminen oli kiireellinen asia. Miksi Räätälinsaaren kupeessa ei voisi olla pari keinotekoista saarta laitureineen ja vaikka tuo uiva savusauna?

 
At 7:19 ip., Anonymous Anonyymi said...

Menestystä vaan mökkitalkkarille. Se on kova homma.

 
At 10:18 ap., Anonymous Anonyymi said...

Ajatus siitä, että Kalarantaa ryhdyttäisiin kehittämään "kansanrantana" vastapainoksi kaupunginrannalle on mainio.

Ensimmäiseksi laajentaisin nykyisen kahvilarakennuksen edessä olevan tilan oikeaksi rantatoriksi, jonka reunaan tulisi kahvila, kalanmhyynti ja venetarvikemyyntiä.
Rantaan sopisi vielä toinenkin ravintolalaiva Faroksen lisäksi. Laivan pitäisi olla ympärivuotinen.

Se jutussa mainittu "laiturinäyttely" tarkoittaa ilmeisesti laiturinvalmistajan tuotenäyttelyä, joka ei sekään mikään huono ajatus ole.

Parantaisin sitä niin, että laituriisa olisi kiinni myös uiva venenäyttely.

 
At 10:28 ap., Anonymous Anonyymi said...

Kokeile googlettaa sanalla mökkitalkkari niin huomaat. että palvelu on kovassa käytössä kaikkialla muualla paitsi täällä mökeistään kuuluisassa Merenkurkun saaristossa.

Allu

 
At 12:26 ap., Anonymous Anonyymi said...

Vaasassa on ollut aivan tarpeeksi harmia muulata tulleista virka - ja luottamusmiehistä, jotka eivät ymmärrä mediän "henkeä". Esimerkiksi rakentaa nyt kumpareita näköesteeksi rannoille. Onneksi luonto rankaisi Onkilahden rannan kumpareita - ne katosivat (=painuivat mutaan!)

Eikähän laihailaisen mökkitalkkarin kannata suunnitella vain omia nurkkiaan.

Uivan savu- tai tavallisen saunan rakentamiselle ei ole varmaan esteitä. Puuttuu vain puuhamies (ja rahaa?).

Mitä Kalarantaan tulee niin se hirveä terassi pitäsi purkaa. Puolet matalampi ja puolet pienempi merelle päin voisi menetellä. Nythän rantaa pitkin kulkevat joutuvat sitä hökötystä kiertämään. Talveksi pitäsi purkaa kokonaan pois!
"Lauantai-tori" tai -"markkinat" sinne Kalarantaan syntyy uuden kalamyynnin kera varmaan itsetään!

 
At 10:02 ip., Anonymous Anonyymi said...

Tämäkö ala uusi Vaasassa. Ei pidä paikkaansa. Tämä Vähänkyrön talonmies on toiminut jo jonkin aikaa ja luotettavaksi ammattimieheksi todettu kun tilasin hommiin. Netti osote oli muistaakseni mokkikeskus.fi. Se oli pohjalaisen tosi liitteessäkin jokin aikaa sitten. Uutta muka Vaasassa, Laihialla ehkä kyllä.

 
At 10:09 ip., Anonymous Anonyymi said...

Näytti tosiaan olevan Laihian mies myöhässä, ja ulkonäön perusteella ottaisin tämän Tuorilan ;)
http://www.vaasa.fi/default.aspx?ID=450990

Aada

 

Lähetä kommentti

<< Home