Kirjoita Googlen hakukenttään ensi kerralla sana vaasalaisia ja klikkaa!



Keskustelu käynnissä!
Keskustelu Sportista kuumentaa!


keskiviikkona, toukokuuta 25, 2005

Kalarannan kalanmyynti

viime lauantaina oli täydellinen menestys

Vesiylioikeuden tyhjäksi jäänyt arvokiinteistö ei kiinnosta Vaasan kaupunkia Tuoreen kalan myynti suoraan veneestä kuluttajalle viime lauantaina oli täydellinen menestys. Ostajia riitti välillä jopa jonoksi asti ja kalastaja Tom Blom sai myytyä koko saaliinsa. Kalaa taas lauantaina kalarannassa kello 10.00-13.00. Ensi lauantaina on luvassa myös tuoretta siikaa, mikäli Ahti suo antejaan.
Kuva Rita Lukkarinen.

-Kokeilua kannattaa ehdottomasti jatkaa, iloitsee Blom ja kiittää samalla vaasalaisia.

Tästä eteenpäin?
Kalarannan kalanmyynti on itseohjautuvaa. Ts. sitä ei ole tarkoitus alkuunpanon jälkeen mitenkään erityisesti ohjata, sanoo idean isä Tapio Osala. Osalan mukaan seuraava vaihe voisi olla neuvotella Kalarannan Laituri-kesäravintoilan omistajan kanssa siitä, että jonkinlainen toivomuslista voisi olla ravintolan tiloissa.

-Samalla pitäisi ehkä viestiä hyvin alkaneesta kokeilusta sundomilaisille maanviljelijöille ja kasvattajille jos heillä olisi vaikka kiinnostus osallistua myyntitapahtumaan, pohtii Osala.

-Tulevaa lauantaita seuraavana lauantaina (4.6) on Kalastuksen päivä, jolloin Tom ja maataloustuotteita myyvät ovat sopivasti paikalla yhtä aikaa. Aion silloin kysellä muilta myyjiltä kiinnostuksesta tulla jatkossakin, suunnittelee Tapio.

Vaasalaisia keskustelu
Vaasalaisia blogissa on käyty vilkasta keskustelua aiheesta. Ideoita on tullut roppakaupalla. Kommentoijat ovat ehdottaneet mm. että vaasalaiset voisivat tehdä tinkisopimuksia suoraan maanviljelijöiden kanssa, että jo nyt voisi tilata joulukinkun sundomilaiselta kasvattajalta ja että myynnissä olisi myös savustettua ja halstrattua kalaa, perunoita, juureksia ja mahdollisesti jatkojalosteita.

On myös esitetty, että joku perustaisi tai ottaisi käyttöön ”hälytysjärjestelmän”, jonka avulla kalastaja Blom voisi kertoa, milloin hän on saaliineen rannassa. Saahan hän kalaa muinakin päivinä.

Ideoiden pitääkin virrata vapaasti. Tällaisella itseohjautuvalla toiminnalla on kaikki mahdollisuudet onnistua, koska toiminta nousee suoraan ihmisen tarpeista. Sanoohan vanha sananlaskukin, että ”ei kannettu vesi kaivossa pysy”
Ota kantaa ja anna palaa! Klikkaa alapuolella olevaa comments linkkiä ja jätä mielipiteesi kommenttialueelle.Voit lähettää jutun myös kaverillesi klikkaamalla kirjekuoren kuvaketta.

7Kommenttisi:

At 11:45 ap., Anonymous Anonyymi said...

Miksi Kalarannasta ei enää saa kesäaikaan vasta savustetua siikaa?

Muistan että joskus kymmenen vuotta sitten rannassa sauhusi savustusuuni ja kun uudesta uunillisesta oli ilmoitettu Radio Vaasassa, oli kymmenen minuutin kulutua siika myyty.

Miksei kukaan enää yritä? Ei olisi suuri tappio jollekkin edes kokeilla.

 
At 12:32 ip., Anonymous Anonyymi said...

Käsittääkseni lainsäädäntö ei mahdollista jäähdyttämättömän kalan myyntiä

 
At 12:34 ip., Anonymous Timo said...

Muistelisin joku aika sitten lukeneeni jostain, että jonkin EU-ravintohygieniadirektiivin takia savustukselle olisi nykyään lakiesteitä tms...?

Voin muistaa väärinkin, korjatkoon joku paremmin tietävä.

 
At 1:17 ip., Anonymous Alan said...

Miten sitten mahtaa olla böklingin kanssa? Vai onko kysymys jotenkin savustusolosuhteista?
Pitää olla kylmäkalusteet tms.?

 
At 2:01 ap., Anonymous Anonyymi said...

Saahan sitä Kalastuksen päivälläkin savustaa ja myydä. Ja teiden varsilla on Hämeessä vesipuossun (=sateenkaarirautu="kirjoLOHI!") loimutulia. Siis kyllä saa kuumana/vasta laitettuna myydä vapasti. Jos taas aikoo sitä myydä vielä seuraavana päivänä niin sitten aletaan vaatia jäähdytystä. Se on jo elintarvitetuotantolaitos!
Kyllähän tähän Kalarantaan kohta tulee savustaja kylkeen jos alkaa vain porukkaa käydä Tomin paatilla.

Missä kysyntää - siellä tarjontaa!

 
At 8:13 ap., Anonymous Anonyymi said...

Jos Kalarantaan saadaan vaikka muutamaksi päuväksi viikossa siian savustusta niin eikö samassa yhteydessä voisi tarjota keitettyjä uusia perunoita? Kastikkeeksi riittää tillillä tai ruohosipulilla höystetty kermaviili. Sitten vielä Maalahden limpun viipale ja kylmää maitoa. Voiko parempaa enää olla?

Jos hinta on 5 euroa niin se kilpailee hyvin pizzan kanssa.

 
At 8:57 ap., Anonymous Anonyymi said...

Pirkon bupin yksi erikoisuuksista oli kraavisiikavoileipä. Se oli tosi mahtava. Eikö nykyinen kaffilanpitäjä voisi ottaa saman leivät listoilleen?

 

Lähetä kommentti

<< Home