Kesäteattereita Vaasaan
mutta minne ne järkevästi sijoittaisi?
Vaasaan saadaan tulevana kesänä kaksi kesäteatteriesitystä. Ramppi esittää Hietasaaressa näytelmän Hypermarket ja Tropiclandian maastoon tulee Timo Tapion ohjaama “Tarzan, Apinoiden kuningas”. Molemmat tulevat ulkotiloihin, mutta onko kesäteatterin aina sijaittava ulkoilmassa pelkän paljaan taivaan alla sateen ja liikenteen melun armoilla? Voitaisiinko pinttyneitä konventioita sen verran murtaa, että edes pohdittaisiin voisiko esitys olla sirkusteltassa, kuplahallissa tai harjoitushallissa tai teollisuushallissa. Pähkähullu ajatus? Onko?
Näen ulkotiloissa tapahtuvalle esitykselle kolme suurta ja joukon pienempiä hankaluuksia. Kesäteatterin suurin ongelma on säätila, jolle ihminen voi kovin vähän. Toinen suuri ongelma on liikenteen häly ja kolmas on interiööri.
Näistä kolmesta interiööri saattaa muodostua melkoiseksi kompastuskiveksi. Kesäteatteriesitys Bragen ulkoilmamuseon pihamaalla toki onnistuu erinomaisesti jos näytelmä on Pohjalaisia tai Tukkijoella, jotka kummatkin edellyttävät maalaistalon päärakennusta. Topeliuksen ”Välskärin tarinat” istuvat hyvin Vanhan Vaasan kirkonraunion sisään tai edustalla tapahtuvaan esitykseen.
Villan puistoon on helppo rakentaa ympäristö Anton Tsehovin Kirsikkapuistolle jne. Tuleva kesä näyttää, miten Tarzan istuu havupuiden sekaan, ja tuntematta käsikirjoitusta, miten Hypermarket Hietasaaren avoimeen puistomaisemaan.
Mutta jos kesäteatteriesitys on vaikkapa musikaali ”Oklahoma” , on hyvän interiöörin löytyminen jo kinkkisempi juttu. Kun edellä mainitut kolme isoa ongelmaa yhdistetään, seuraa väistämättä kysymys, voitaisiinko kesäteatteriesitys sijoittaa ”sisätiloihin”?
Pähkähullu ajatus? Onko?
Voisivatko kesäteatterit esiintyisi vanhassa tivoli- tai sirkusteltassa, jolloin esiintymispaikkana olisi arena, joka mahdollistaa mielenkiintoisen näkökulman niin katsojille kuin ohjaajallekin. Samantyyppisen ratkaisun, toki myös perinteisen, voisi rakentaa kuplahalliin tai vaikkapa Vepsun harjoitushalliin monitoimiviheriön vieressä. Sisätilaan rakennettava esitys on toki aina myös vaativampi, eikä pelkkää ”buskista”.
Siis teltta, kuplahalli tai harjoitushalli. Jos ajatusleikkiä vielä jatkaa, niin tutkimalla saattaisi löytyä jokin muu näyttely- tai messukäyttöön tarkoitettu suht´koht edullinen tilapäinen ratkaisu. Kuten älykäs lukija huomaa, niin tässä pyritään vain rikkomaan piintyneitä konventioita.
Ajatusleikiksi ehdotan seuraavaa: Annie Mestariampuja sirkusteltassa!
Ota kantaa ja anna palaa! Klikkaa alapuolella olevaa comments linkkiä ja jätä mielipiteesi kommenttialueelle.Voitaivan vapaasti ampua tässä esitetyt ajatukset alas ja esittää omasi kommenttiosuudessa. Vain sillä tavoin syntyy liikettä! Voit lähettää jutun myös kaverillesi klikkaamalla kirjekuoren kuvaketta.
Keskustelu käynnissä!


5Kommenttisi:
Idea että kesäteatteri rakennettaisiin vanhaan sirkusteltaaan tai tivolitelttaan kuulostaa hyvältä. Mstähän niitä saisi edullisesti=
Entäs se kruunumakasiini. Millainen on sisältä ? Ja ulos kivat väliaika terassit..
En usko että Kruunumakasiinista saa teatterin. Siihene se on liian matala, mutta ehkä joku teollisuushalli.
Sorivaan, mutta Tarzan tuntuu karsealta. Samoin kuin Hyparmarket.
Eikö Vaasa voisi ottaa mallia Turun Samppalinnasta tai Pyynikistä.
Jenkit on sen oivaltanu: "Think it BIG".
"Sorivaan, mutta Tarzan tuntuu karsealta. Samoin kuin Hyparmarket."
Mitä?... tuntuu karseelta?...eihän noita oo edes vielä esitetty.??
Lähetä kommentti
<< Home