Kirjoita Googlen hakukenttään ensi kerralla sana vaasalaisia ja klikkaa!



Keskustelu käynnissä!
Keskustelu Sportista kuumentaa!


sunnuntaina, huhtikuuta 03, 2005

Kansaa kuunnellen

Lumio on sitoutunut kuuntelemaan vaasalaisia
Valtion korkein virkamiesjohto sekä muun muassa suurten kaupunkien johtajat sanovat jatkossa sitoutuvansa kuuntelemaan kansalaisia päätöksenteossa. He allekirjoittivat hallinnon yhteiset periaatteet kansalaisten kuulemiseen 30.3. 2005


Periaatteissa korostetaan virkamiesten sitoutumista kansalaisten kuulemiseen, avoimuutta, selkeyttä ja kuulemisen kattavuutta. Kuulemiseen on myös varattava riittävästi aikaa ja se on tehtävä riittävän aikaisessa vaiheessa valmisteluprosessia, jotta kansalaisten mielipiteitä voi hyödyntää valmistelussa. Kuulemisen onnistumista on myös seurattava ja arvioitava. Periaatteen on allekirjoittanut mm. Vaasan kaupunginjohtaja Markku Lumio.

Kuuleminen
Kuuleminen ei voi olla vain yleisötilaisuuksien järjestämistä ennakolta laadittujen periaatteiden mukaan niin kuin tapahtui kasarmialueen tulevaisuutta koskevan kuulemisen kohdalla. Sinänsä tietysti arvokasta että kuuleminen järjestettiin.

Nyt odotetaan milloin kaupunginjohtaja Markku Lumio ilmoittaa, että kansalaisilla on mahdollisuus tavata häntä parin tunnin ajan tiettynä- tai tiettyinä päivinä kuukaudessa. Tietenkään pelkkä tapaaminen ei riitä, vaan keskustelujen sisältö, silloin kun se koskee yleisiä asioita, on myös dokumentoitava ja julkaistava esimerkiksi kaupunginnettisivuilla.
Näin kansalaiset voivat kontrolloida että virkamiesjohto myös heitä kuulee.

Jaakko Salo kaupungin painatuskeskuksesta tietysti ikuistaa kuulemiset digitaalillaan ja liittää ne kaupungin tiedottaja Hannele Salorannan kirjoittamaan juttuun. Demokratia pelaa? Sen näyttää aika. Tällaisia kansalaistapaamisia järjestettiin muistaakseni kaupunginjohtaja Martti Ursin aikana.
Ota kantaa ja anna palaa! Klikkaa alapuolella olevaa comments linkkiä ja jätä mielipiteesi keskustelualueelle. Olisitko Sinä halukas keskustelemaan nokikkain kaupungin virkamaieasjohdon kanssa?. Voit lähettää jutun myös kaverillesi klikkaamalla kirjekuoren kuvaketta.

6Kommenttisi:

At 3:37 ip., Anonymous Anonyymi said...

Milloin Lumiolla on vastaanottoajat?

 
At 7:20 ip., Anonymous Anonyymi said...

Ilman seurantaa tällaiset tapaamiset jäävät pelkäksi kosmetiikaksi. Kannatan vaasalaisen ideaa siitä, että tapaamiset dokumentoidaan.

 
At 7:24 ip., Anonymous Anonyymi said...

Sen lisäksi että kaupunginjohtaja järjestää privaattitapaamisia, kaupunginjohtajaa voisi kuulla pari-kolme kertaa vuodessa myös julkisesti. Ajattelen hieman tuollaista kirjailijatapaamisen tyyppistä sessiota, joita aikanaan järjaestettiin Montinin kirjakaupassa.

 
At 10:45 ap., Anonymous Anonyymi said...

Kansalaisten kuulemista koskevan sopimuksen allekirjoittamisesta on kulunut yli viikko,mutta mitään ilmoitusta vastaanoattoajoista ei ole näkynyt.
Missä ne muuten kerrotaan? Ja mitenne kerrotaan? Vai päivystääkö Lumio vain jossakin, minne häntä voi mennä tapaamaan?

 
At 5:00 ap., Blogger Unknown said...

louis vuitton outlet, christian louboutin outlet, oakley sunglasses, air jordan pas cher, prada outlet, chanel handbags, longchamp pas cher, longchamp, polo ralph lauren outlet, louboutin, gucci outlet, ray ban sunglasses, louis vuitton, longchamp outlet, nike air max, louboutin shoes, ugg boots, nike roshe run, louboutin pas cher, tory burch outlet, burberry, ralph lauren pas cher, michael kors, nike free, air max, nike outlet, cheap oakley sunglasses, louboutin outlet, louis vuitton outlet, ray ban sunglasses, louis vuitton, ray ban sunglasses, kate spade outlet, jordan shoes, tiffany jewelry, oakley sunglasses, nike free, replica watches, ugg boots, nike air max, prada handbags, sac longchamp, uggs on sale, replica watches, polo ralph lauren outlet, louis vuitton, longchamp outlet, oakley sunglasses, oakley sunglasses, tiffany and co

 
At 5:05 ap., Blogger Unknown said...

soccer shoes, vans shoes, louboutin, vans, herve leger, instyler, asics running shoes, hollister, ghd, lululemon, converse, birkin bag, nike roshe, hollister, mac cosmetics, north face outlet, new balance, ray ban, mcm handbags, hollister, nike huarache, insanity workout, celine handbags, nfl jerseys, nike air max, timberland boots, nike air max, chi flat iron, ralph lauren, babyliss, abercrombie and fitch, lancel, jimmy choo shoes, gucci, longchamp, nike trainers, soccer jerseys, converse outlet, oakley, beats by dre, mont blanc, baseball bats, iphone cases, wedding dresses, reebok shoes, p90x workout, bottega veneta, valentino shoes, ferragamo shoes, north face outlet

 

Lähetä kommentti

<< Home