Kirjoita Googlen hakukenttään ensi kerralla sana vaasalaisia ja klikkaa!



Keskustelu käynnissä!
Keskustelu Sportista kuumentaa!


maanantaina, huhtikuuta 18, 2005

Birra muuttaa

Pankki lisää tilojaan katutasossa

Perinteikäs peruspubi, Birra, joutuu muuttamaan pankin tieltä Runsaat kolmekymmentä vuotta Kauppapuistikolla toiminut Birra, joutuu muuttamaan vuodenvaihteeseen mennessä. Pakkomuutto johtuu siitä, että Birran tilat on myyty naapuritalossa sijaitsevalle Kyrönmaan Osuuspankille.

Viimeistään syksyllä tiedämme aiheuttaako Birran muutto uusiin tiloihin ison rotaation vai sulautuuko muutto jo käynnissä olevaan rotaatioon. Nopeasti laskien kymmenkunta torin varrella tai läheisyydessä toimivaa yritystä muuttaa liikepaikkansa sijaintia. Mielenkiintoa tulevaan tuo Galleria Waasa, joka kertoo uusista suunnitelmistaan 24. huhtikuuta.

Minne Birra muuttaa?
Birran omistajan KPO:n toimitusjohtaja Martti Eurola, sanoo että Birra jatkaa toimintaansa Vaasassa uudessa paikassa kunhan sellainen löytyy. Tämä on täysin ymmärrettävää, sillä nykyinen Birra on tuotava yritys. Kaupungin keskustassa täytyy olla Birran kaltainen peruspubi.

Jos KPO ei jatka, niin on vain ajan kysymys koska tilalle tulee samaa konseptia hyödyntävä uusi yrittäjä. Tosin se voi tulla hyvinkin nopeasti kun tieto Birran muuttamisesta on julkistettu.

Pieni spekulaatio mahdollisesta uudesta toimipaikasta on toki aina paikallaan. Todennäköisin kuvio on sellainen, että jokin KPO:n kanssa läheisissä suhteissa oleva yritys muuttaa II kerrokseen tai muualle keskustaan. Tässä ajatusmallissa huomio kiinnittyy lähinnä pankkien ja vakuutuslaitosten toimitiloihin. Toki kysymykseen saattaa tulla myös K-ketjun piiriin kuuluva yritys, jonka tilat siirtyvät pahimmalle kilpailijalle.

HairStore
Free Records Shop lopettaa toimintansa ja tilalle tulee kansallinen HairStore-ketjun myymälä. Normaalien leikkuupalveluiden ohella kioskirakennuksessa tullaan myymään myös hiustenhoitotalvikeita kalliiseen hintaan. Jälkimmäinen lause johtuu kioskin tunnetusti korkeista vuokrista.

HairStore toimii myös netissä. Yritys haluaa profiloitua trrenditietoisten kaupunkilaisten nuorten naisten palvelupisteeksi. Yrityksen nettisivuilla on mm. keskustelualue ja rekisteröityneille asiakkaille tarkoitettu virtuaalisalonki, missä voi omaan kuvaan sijoittaa erilaisia kampauksia.
http://www.hairstore.com/

Miksi Free Record Shop epäonnistui?

Miksi Free Record Shop epäonnistui? Levykauppa keskellä kaupunkia on erinomainen ajatus. Pelkkä idea ei riitä. Ns. asiantuntija-arvion mukaan levykaupan epäonnistumiseen on neljä syytä, jotka jokainen voi laittaa omaan tärkeystäijärjestykseensä:

-Ruotsinkielinen materiaali puuttui tai oli heikkoa.
-Sortimentissa ei huomioitu paikallista makua
-Vetämään otettiin musiikkialan ammattilainen, ei markkinoinnin ammattilaista.
-Käynnistyi viivästyi toritöiden vuoksi.

Torin ympärillä vellovan huhumyllyn mukaan muutokset eivät jää tähän. Suuri mielenkiinto kohdistuu mm. siihen, mitä tekee K-ketju nyt kun Rewellissä avattu Sale on heittänyt taisteluhanskat kehään. Kiinnostava on myös Galleria Waasa. Joidenkin arvioiden mukaan gallerian suurin ongelma tällä hetkellä on selkeän toimintakonseptin puuttuminen.

-Mukana on aivan liian monta toimijaa, jotta selkeä yhteinen toimintakonsepti löytyisi ilman suurta tuskaa, sanoo tuntemattomana esiintyvä , mutta galleriaa läheltä seurannut markkinoinnin ammattilainen.

Mikolan Galleria
Veteraanitaiteilija Nandor Mikola (93) avaa ensiviikon keskiviikkona oman gallerian osoitteessa Raastuvankatu 21. Ennakkotietojen mukaan galleriassa on kaupan taiteilijan omia töitä nykyajalta mutta myös varhaisemmalta kaudelta. Galleriaan on tarkoitus kytkeä myös kuvataiteen opetusta. Valitettavasti vain on niin, että ei yksi galleria kulttuuripääkaupunkia tee. Olisi mielenkiintoista tietää ovatko Vaasan taide-elämän kummisedät, asianajat Pekka Lind ja Vesa Niinikangas mukana galleriahankkeessa.

Vaasasta puuttuu edelleen korkeatasoinen taidegalleria. Nykyisethän ovat lähinnä printtikamaa myyviä kehystysliikkeitä, jotka palvelevat opiskelijaboxien sisustajia.

Näköispatsas haloo
Tulevan kesän matkailusesonkia ajatellen on tärkeätä että ainakin ulospäin kaikki näyttää hyvältä. Väännön voi aloittaa sitten uudelleen kun matkailusesonki on päättynyt.

Sitä ennen on edessä kuitenkin vielä yksi suuri haloo. Sen tulee synnyttämään Hovioikeudenpuistikolle Floran päivään mennessä pystytettävät patsaat. Ennustus ei perustu patsaiden esteettisten ominaisuuksien tuntemiseen ennakolta, vaan vaasalaisten tuntemiseen vanhastaan.

Ota kantaa ja anna palaa! Klikkaa alapuolella olevaa comments linkkiä ja jätä mielipiteesi kommenttialueelle. Kerromitä mieltä Sinä olet pankkien toiminnasta katutasossa. Voit lähettää jutun myös kaverillesi klikkaamalla kirjekuoren kuvaketta.

22Kommenttisi:

At 2:11 ip., Anonymous Anonyymi said...

-Ruotsinkielinen materiaali puuttui tai oli heikkoa.
-Sortimentissa ei huomioitu paikallista makua
-Vetämään otettiin musiikkialan ammattilainen, ei markkinoinnin ammattilaista.
-Käynnistyi viivästyi toritöiden vuoksi.

Itse en allekirjoittaisi noista yhtäkään syytä. Nuorten tuloilla levykauppa toimii jos on toimiakseen. Eikä ruotsikielisen materiaalin puuttuminen varmasti ainakaan vähennä levyliikkeen myyntiä. Markkinoinnillakaan nyt tuskin oli tuossa niin paljoa merkitystä, koska paikka oli paras ja varmasti tarpeeksi esillä. Torityötkin tulivat ja menivät. Eipä niiden loputtuakaan liikkeeseen asiakkaita alkanut kuulumaan.




Mielestäni syyt koko idean kuolleenasyntymiseen ovat ainakin seuraavat:
-Levymyynnin tila on tällä hetkellä todella huono. Nuoriso on tottunut siihen tosiasiaan, että ei kannata lähteä kaupungille ostamaan kalliita levyjä, kun saavat niitä ilmaiseksi kotoakin.
-Varttuneempi väki ja musiikin harrastajat taas karttoivat paikkaa, koska sen valikoima oli britnispearsmtvmainstreem-kökköä.
-Viidentonnin kuukausivuokra paikassa on aivan liian suuri levyliikkeelle, vaikka se olisi tavallista suositumpikin levyputiikki.
-Koko flopin taustalta löytyy se tosiasia, että kyseinen liikehuoneisto ei ole millään tavalla sopiva levyliikkeelle.

Eikä se tule olemaan sopiva kampaamollekkaan. 2v päästä haetaan jälleen uutta vuokralaista, mutta kyllä yrittäjiä riittää. Ainoa yritys, joka toimisi noissa tiloissa on Birra tai jokin muu vastaava pubi. Mutta siihenkin tarvitaan paljon onnistumisia.

JM

 
At 2:59 ip., Anonymous Anonyymi said...

J.M:n näkemys on viileäm järkevä. Varsinkin tämä:

"-Levymyynnin tila on tällä hetkellä todella huono. Nuoriso on tottunut siihen tosiasiaan, että ei kannata lähteä kaupungille ostamaan kalliita levyjä, kun saavat niitä ilmaiseksi kotoakin."

Polttavat romppuasemat ja vertaisverkot ovat se kanava, jonka kautta nuoriso musansa hankkii.

Siitäkin olen samaa mieltä, että kampaamo ei pitkään noissa tiloissa menesty. Sen sanoo jo yksinkertainen matematiikka. Jos vuokra on 5000 juroa, täytyy olla monta tuolia ja läpäisykyky puoli tuinti per pää ja siinä ajassa ei naisten hiuksia hoideta.

Taitaa olla niin että seurattavaa riittää jatkossakin
Tarkkailija

 
At 4:10 ip., Anonymous Anonyymi said...

Minun ennustukseni on, että Wiikare lopettaa ja Birra siirtyy sen paikalle.

 
At 6:06 ip., Anonymous Anonyymi said...

Ei missään tapauksessa Birran kaltaista peruspubia keskelle kaupunkia. Se tekisi paikasta sellainen, ettö keskustaan ei enää kukaaan uskaltaisi.

Uusi Birra voitaisiin perustaa vaikka Tammipihan parkkitaloon kun sitä ei kukaaan tunnu käyttävän.

 
At 6:35 ip., Anonymous Anonyymi said...

Hyvä vain että Birra joutuu muuttamaan. Birran asiakaskunnalla tuntuu olevan vaikeuksia käyttää sisävessaa. Päästäänpä eroon siitä ällöttävästä hajusta mikä aina viikonlopun jälkeen leijailee Birran lähellä.

 
At 6:48 ip., Anonymous Anonyymi said...

Ensimmäisessä Birrassa,joka sijaitsi nykyisen paikalla yksikerroksiessa talossa oli ensimmäisenä toimintavuotena tosi tiukka hovimestari täti. Se saattoi passittaa liian pitkätukkaisen (beatlestukka) pojan takaisin kadulle saatesanoilla, että "Tuu sitte takaisin kun olet käynyt ensin parturissa" Ja tämä tarina on tosi.

Wanhus

 
At 6:57 ip., Anonymous Anonyymi said...

Se Wanha-Birra mistä kerroit oli upea paikka. Se oli juuri se, misä tälläkin sivulla mainittu runoilija Leif Färding ja sen kaverit istui.

Aivan yhtä kuulu kuin tuo hovimestari oli paikan portieeri, joka tunnettiin nimellä "Jäykkis". Jäyhän muotonsa takia.

Jäykkis oli oppinut tuntemaan rahan arvon pelkästään kolikoita yhdellä kädellä hiplaamalla. Jos sille anto liian vähän portsarirahaa niin se saattoi huutaa takaisin tai ei sitten seuraavalla kerralla päästänyt sisälle.

Sillä tavalla asiakas oppi nopeasti talon tavoille.

Itse kokenut

 
At 10:00 ap., Anonymous Anonyymi said...

"Hyvä vain että Birra joutuu muuttamaan. Birran asiakaskunnalla tuntuu olevan vaikeuksia käyttää sisävessaa. Päästäänpä eroon siitä ällöttävästä hajusta mikä aina viikonlopun jälkeen leijailee Birran lähellä."

No jopas oli ajattelematon lausunto. Toivotaan toisen hyvän liiketoiminnan ja osan vaasalaista kulttuuria tuhoutuvan, ettei tarvitsisi itse haistella olematonta pissanhajua kerran viikossa ohi kulkiessaan. Hiukan nyt kyseiselle keskustelijalle tasoa lausuntoihin. Eikä se "haju" ole ainakaan omaan nenääni sattunut.

 
At 2:20 ip., Anonymous Anonyymi said...

"Siitäkin olen samaa mieltä, että kampaamo ei pitkään noissa tiloissa menesty. Sen sanoo jo yksinkertainen matematiikka. Jos vuokra on 5000 juroa, täytyy olla monta tuolia ja läpäisykyky puoli tuinti per pää ja siinä ajassa ei naisten hiuksia hoideta"

HairStore on ketju, jolla on lukuisia toimipaikkoja ympäri Suomea. Ovat toimineet jo sen verran kauan alalla, että eiköhän sielläkin osata jotain laskea. Olettekos tutustuneet, minkä verran ja kuinka usein naisväki pistää rahaa kampaajalle ja hiustenhoitotuotteisiin, jonka myynnissä HairStore on osaaja.

 
At 5:05 ip., Anonymous Anonyymi said...

"HairStore on ketju, jolla on lukuisia toimipaikkoja ympäri Suomea. Ovat toimineet jo sen verran kauan alalla, että eiköhän sielläkin osata jotain laskea. Olettekos tutustuneet, minkä verran ja kuinka usein naisväki pistää rahaa kampaajalle ja hiustenhoitotuotteisiin, jonka myynnissä HairStore on osaaja.
"

Free Record Shop oli myös ketju, mutta tehokkaasti heittivät silläkin yhteenlaskut häränpyllyä, kun kuvioihin tulivat myös vähennyslaskut. Varmasti ketju on tarkkaan pyrkinyt asiaa laskemaan, mutta laskut menevät usein pieleen kun joku muuttujista ei ole yhteneväinen todellisuuden kanssa. Airaksinen Invest on varmasti esittänyt heille hulppeat kaaviot ohikulkijoiden määrästä ja siitä on ynnätty sitten potentiaaliset asiakkaat. Uskon että asiakkaita käy paikalla enemmän kuin tavallisessa "Tuijan Kampaamossa", mutta kun vuokra on noin 15 kertaa suurempi kuin Tuijalla, en lähtisi puhumaan liikevoitoista.

Tuohon viiteentonniin saa melko vauhdikkaasti päitä leikata, että pystyisi vielä maksamaan henkilökunnan palkan ym. kulut ja jättämään jotain vielä voittoakin. Ehkäpä kannattaisi asentaa vaikka ruohonleikkuri tuulikaapin kattoon ja toinen ovi vastakkaiselle seinälle.

JM

 
At 6:03 ip., Anonymous Anonyymi said...

Edellisen kirjoittajan kanssa on helppo olla samaa mieltä. Ainoa joka voittaa on Airaksinen.

Airaksinen Invest on tunnettu tiukoista pitkäaikaisista vuokrasopimuksista, joista tässäkin tapauksessa on ilmanmuuta kysymys.

Lopettavan yrittäjän on aina pystyttävä myymään vanha vuokrasopimus päästäkseen siitä eroon. Jossakin vaiheessa se käy mahdottomaksi.

Jotenkin tuntuu, että Pizzeria Ristorantea uhkaa sama kohtalo, varsinkin jos hinnat ovat korkeammat kuin muissa pizzerioissa keskimäärin.

Ei kukaan suostu maksamaan lätystä senttiäkään ylimääräistä vain sen vuoksi että syö sen torialueella.

Jokainen tietää mitä tiristetyt vihannekset ja pizzapohja maksaa.

Pahaa pelkään, että edessä on vielä monta uuden firman aloittausuutista.
Tarkkailija

 
At 1:46 ip., Anonymous Anonyymi said...

Suurimmaksi epäonnistumisen syyksi kaikille torimökeissä olleille yrityksille näkisin sen että vaasalaiset kaikkosivat torilta kahden vuoden remonttien aikana eikä tällä hetkellä siellä liiku kuin satunnaista ohikulkijaa. Kaikki rahavirrat ovat suuntautuneet poispäin keskustan liikkeistä kohti automarketteja.

 
At 5:11 ip., Anonymous Anonyymi said...

Älkääs nyt heittäkö kirvestä lapsiveden mukana.

Toukokuussa Hoviespa saa patsaansa ja vähän myöhemmin valotaideteoksen ja pian sinne tulevat terassit ja kaikenlaista hauskaa.
On puhuttu "nojailupyödistä" tai telineistä ja vaikka misitä.
Odotellaan

 
At 1:09 ip., Anonymous Anonyymi said...

Kiitos mainostamisesta.
Jorma

 
At 1:43 ip., Anonymous Anonyymi said...

Nonnih!
Vanhana Raumalaisena haluaisin esittää sellaisen ajatuksen että Vaasan kaupunki ottaisi haltuunsa muutaman säilytettävän arvoisen vanhan puutalon (SETTERBERGH ??), joka nyt vain rapistuu ja kuluttaa omistajansa pääomaa. Sitten vaan pieni vanhan ajan puukortteli pystyyn keskelle aavikkomaista torianne ja halvalla vuokralla uusille yrittäjille niin kyllä torikin varmasta elävöityisi.

 
At 1:25 ap., Anonymous Anonyymi said...

Hi !.
You re, I guess , probably very interested to know how one can make real money .
There is no need to invest much at first. You may commense earning with as small sum of money as 20-100 dollars.

AimTrust is what you thought of all the time
The company represents an offshore structure with advanced asset management technologies in production and delivery of pipes for oil and gas.

Its head office is in Panama with affiliates everywhere: In USA, Canada, Cyprus.
Do you want to become a happy investor?
That`s your choice That`s what you desire!

I`m happy and lucky, I began to take up real money with the help of this company,
and I invite you to do the same. If it gets down to choose a correct partner who uses your money in a right way - that`s the AimTrust!.
I make 2G daily, and my first investment was 500 dollars only!
It`s easy to join , just click this link http://hogosiqi.fcpages.com/gonyduwe.html
and go! Let`s take this option together to feel the smell of real money

 
At 2:03 ap., Anonymous Anonyymi said...

Amiable fill someone in on and this mail helped me alot in my college assignement. Thank you as your information.

 
At 4:46 ap., Anonymous Anonyymi said...

Hello!
You may probably be very curious to know how one can make real money on investments.
There is no need to invest much at first.
You may begin earning with a sum that usually is spent
on daily food, that's 20-100 dollars.
I have been participating in one project for several years,
and I'm ready to share my secrets at my blog.

Please visit my pages and send me private message to get the info.

P.S. I earn 1000-2000 per daily now.

http://theinvestblog.com [url=http://theinvestblog.com]Online Investment Blog[/url]

 
At 8:59 ip., Anonymous Anonyymi said...

Easily I acquiesce in but I dream the brief should secure more info then it has.

 
At 5:00 ap., Anonymous Anonyymi said...

louis vuitton outlet, christian louboutin outlet, oakley sunglasses, air jordan pas cher, prada outlet, chanel handbags, longchamp pas cher, longchamp, polo ralph lauren outlet, louboutin, gucci outlet, ray ban sunglasses, louis vuitton, longchamp outlet, nike air max, louboutin shoes, ugg boots, nike roshe run, louboutin pas cher, tory burch outlet, burberry, ralph lauren pas cher, michael kors, nike free, air max, nike outlet, cheap oakley sunglasses, louboutin outlet, louis vuitton outlet, ray ban sunglasses, louis vuitton, ray ban sunglasses, kate spade outlet, jordan shoes, tiffany jewelry, oakley sunglasses, nike free, replica watches, ugg boots, nike air max, prada handbags, sac longchamp, uggs on sale, replica watches, polo ralph lauren outlet, louis vuitton, longchamp outlet, oakley sunglasses, oakley sunglasses, tiffany and co

 
At 5:05 ap., Anonymous Anonyymi said...

soccer shoes, vans shoes, louboutin, vans, herve leger, instyler, asics running shoes, hollister, ghd, lululemon, converse, birkin bag, nike roshe, hollister, mac cosmetics, north face outlet, new balance, ray ban, mcm handbags, hollister, nike huarache, insanity workout, celine handbags, nfl jerseys, nike air max, timberland boots, nike air max, chi flat iron, ralph lauren, babyliss, abercrombie and fitch, lancel, jimmy choo shoes, gucci, longchamp, nike trainers, soccer jerseys, converse outlet, oakley, beats by dre, mont blanc, baseball bats, iphone cases, wedding dresses, reebok shoes, p90x workout, bottega veneta, valentino shoes, ferragamo shoes, north face outlet

 
At 5:08 ap., Anonymous Anonyymi said...

pandora charms, ugg,uggs,uggs canada, canada goose, supra shoes, karen millen, thomas sabo, juicy couture outlet, ugg,ugg australia,ugg italia, moncler, louis vuitton, sac louis vuitton pas cher, swarovski crystal, wedding dresses, louis vuitton, swarovski, moncler, replica watches, canada goose, coach outlet, canada goose outlet, bottes ugg, moncler outlet, toms shoes, moncler, ugg pas cher, louis vuitton, pandora jewelry, moncler, moncler, moncler, canada goose outlet, montre pas cher, juicy couture outlet, pandora jewelry, marc jacobs, pandora charms, ugg boots uk, canada goose uk, canada goose, doudoune canada goose, links of london, moncler, hollister, canada goose, louis vuitton

 

Lähetä kommentti

<< Home