Kirjoita Googlen hakukenttään ensi kerralla sana vaasalaisia ja klikkaa!



Keskustelu käynnissä!
Keskustelu Sportista kuumentaa!


torstaina, kesäkuuta 23, 2005

Vaasan Aito Saippua

Juhannus tuoksuu saippualta ja saunalta
Eivor Lehtiheimo ja Bengt Beijar käsittelevat jokaisen 220 000:nesta saippuanpalasta käsin.
Vaasan Saippuan Sauna-saippuan tuoksu lapsuudesta on jäänyt lähtemättömästi mieleen. Merkillistä mutta myös Pore-saippuan tuoksu on jäänyt mieleen Palosaaren Vikinganrannan mattolaiturilta liki 40. vuoden takaa. Tuoksuilla on suuri merkitys ihmisen elämässä, sen tietää myös Vaasan Aito Saippuan toinen omistajista, Eivor Lehtiheimo.

Saippuaa
Nestesaippuoihin tottuneesta perinteinen saippua tuntuu oudolta, mutta esimerkiksi matonpesijä vannoo saippuanpalan nimeen. Useimmille matonpesijöille tuo nimi on Pore saippua. Pore on ollut valmistuksessa yli 40 vuotta.

-Pore onkin yksi perustuotteistamme,. Kaikkiaan tuotemerkkejä Vaasan Aito Saippualla on noin 40, sanoo Eivor Lehtiheimo.

Lehtiheimo ja hänen liikekumppaninsa Bengt Beijar ostivat Vaasan Sappuan toiminnan ja vanhat koneet maaliskuussa 2001. Samassa yhteydessä yrityksen nimi sai lisäsanan ”Aito”. Aidolla Lehtiheimo ja Beijar haluavat korostaa perinteiden, käsityön ja hyväksi koetun konseptin jatkumista.


-Valmistamme alinhankintana noin 220 000 saippuaa vuodessa. Saippuaa menee ympäri Suomen mutta asiakkaita on myös USA:ssa ja Kanadassa. Meillä on 4-5 suurta asiakasta, jotka myyvät saippuoita omalla logolla ja sen lisäksi meillä on perinteisin merkkejä kuten Pore-saippua ja Sauna-saippua, selittää Lehtiheimo.


Kova kilpailu
Saippua on varsin liukas kauppatavara.. Saippuanvalmistuksen painopiste on liukunut itään niin kuin monen muunkin tuotteen. Kansainvälinen kilpailu on ajanut suomalaisen pienyrityksen ahtaalle. On aivan pakko erikoistua.

-Erikoistusminen tarkoittaa meillä sitä, että teemme pääasiassa lahjasaippuoita. Tyypillinen lahjasaippua on hunajankasvattajan hunajasaippua. Tämän lisäksi pyrimme joka vuosi lanseeraamaan yhden uutuuden. Viime syksyn uutuus oli Aloe Vera-saippua..

Tulevan syksyn saippuaa, ei Eivor paljasta.

Hiutaleaista saippuaksi
Saippua valmistetaan valmiista saippuahiutaleista. Hiutaleet on valmistttu pääasiassa kookoksesta. Eläinperäisiä rasvoja eivät Lehtiheimo ja Beijar käytä.

-Saippuahiutaleisiin lisätään värejä, hajusteita ja muita raaka-aineita saippuan oman reseptin mukaan. Joka ikinen saippuanpala käsitelllaan käsin, korostaa Lehtiheimo.

Wanhat tuoksut ja nimet

Eivor Lehtiheimo ja Bengt Beijar haluavat säilyttää perinteiset reseptit ja ja nimet. Pakkauksia on designattu nykyihmisen makuun hyvinvarovaisesti, Muutokset johtuvat usein pakkaustekniikan muuttumisesta.

Monelle mattolaiturilla tänäkin kesänä mattoja peseville Vaasan Pore-saippuan mieto tuoksu on se ainoa oikea. Saippua pesee niin kylmässä, kovassa kuin suolaisessakin vedessä. Monille on tuttu myös lapsuuden saunan ja juhannuksen mieleen tuova Sauna-saippuan tuoksu. Molemmat Vaasasta.

Hyvää juhannusta

7Kommenttisi:

At 9:30 ap., Blogger Tapio Parkkari said...

Jos juhannuksena Sinulla ei ole muuta tekemistä, niin tutki vaasalaisia blogia. Käy lävitse vaikkapa aikaisempina kuukausina kirjoitetut jutut!
Vaasalainen

 
At 6:04 ip., Anonymous Anonyymi said...

Kiitoksia Sinulle ja myös miaelenkiintoisesta sivusta.

 
At 10:44 ap., Anonymous Anonyymi said...

Erittäin mielenkiintoista ja hyödyllistä tietoa saippuasta!

 
At 5:04 ap., Blogger Unknown said...

soccer shoes, vans shoes, louboutin, vans, herve leger, instyler, asics running shoes, hollister, ghd, lululemon, converse, birkin bag, nike roshe, hollister, mac cosmetics, north face outlet, new balance, ray ban, mcm handbags, hollister, nike huarache, insanity workout, celine handbags, nfl jerseys, nike air max, timberland boots, nike air max, chi flat iron, ralph lauren, babyliss, abercrombie and fitch, lancel, jimmy choo shoes, gucci, longchamp, nike trainers, soccer jerseys, converse outlet, oakley, beats by dre, mont blanc, baseball bats, iphone cases, wedding dresses, reebok shoes, p90x workout, bottega veneta, valentino shoes, ferragamo shoes, north face outlet

 
At 5:07 ap., Blogger Unknown said...

pandora charms, ugg,uggs,uggs canada, canada goose, supra shoes, karen millen, thomas sabo, juicy couture outlet, ugg,ugg australia,ugg italia, moncler, louis vuitton, sac louis vuitton pas cher, swarovski crystal, wedding dresses, louis vuitton, swarovski, moncler, replica watches, canada goose, coach outlet, canada goose outlet, bottes ugg, moncler outlet, toms shoes, moncler, ugg pas cher, louis vuitton, pandora jewelry, moncler, moncler, moncler, canada goose outlet, montre pas cher, juicy couture outlet, pandora jewelry, marc jacobs, pandora charms, ugg boots uk, canada goose uk, canada goose, doudoune canada goose, links of london, moncler, hollister, canada goose, louis vuitton

 
At 9:07 ap., Blogger yanmaneee said...

outlet golden goose
air jordan
lebron 16 shoes
kd 11
balenciaga sneakers
yeezy 700
louboutin shoes
air jordan
goyard wallet
curry shoes

 
At 8:45 ip., Anonymous Anonyymi said...




https://buybabyjeeteronline.com/
https://psychedelicsdistro.com
https://wonkachocolatebars.com
https://whiskeyforsaleonline.com

 

Lähetä kommentti

<< Home