Kirjoita Googlen hakukenttään ensi kerralla sana vaasalaisia ja klikkaa!



Keskustelu käynnissä!
Keskustelu Sportista kuumentaa!


perjantaina, maaliskuuta 04, 2005

Suvilahden Asuntomessut

Tekniikan lisäksi tarvitaan tunnetta

Vuoden 2008 asuntomessut järjestetään Suvilahdessa, kuten tiedetään. Messujen keskeinen teema on sosiaalisesti ja ekologisesti kestävä merellinen asuminen keskustan tuntumassa. Alue soveltuu messurakentamiseen erilaisen asuntotarjonnan, hyvien yhteyksien ja valmiin palvelurakenteen puolesta. Alue on pääosiltaan kaavoitettu jo 1960-luvulla. Suvilahden kaupunginosa rakennettiin lähes valmiiksi 1970-luvulla merenrantavyöhykettä lukuun ottamatta.

Uudelle messualiueelle muuttava kaipaa monenmoista tietoa. Pelkkä tekninen tieto ei riitä. Ihminen kaipaa myös tunnetta, mielikuvia, tarinoita. Tässä voivat vanhat suvilahtelaiset auttaa ottamalla käytttöön netin tarjoamat mahdollisuudet.

Aikaa on kolme vuotta
Suvilahden asuntomessut näkyvät netissä vielä pitkään vain uutisena messuluvan myöntämisestä Vaasalle. Nettinäkyvyys paranee sitä mukaan kun messut lähenevät. Tässä näkyvyydessä onkin Vaasan kaupungille ja suvilahtelaisille miljoonan dollarin paikka. Kaupungin etujen mukaista on hyvissä ajoin, mieluimmin vaikka välittömästi, perustaa kaikkien toimijoiden yhteinen työryhmä pohtimaan tulevien asuntomessujen hybridikonseptia.

Hybridikonseptilla tarkoitan sitä, että tulevien asuntomessujen kohdalla huomioidaan kaikki mahdollinen verkkosisältö, myös sellainen jota ei vielä ole olemassa, mutta joka on ennustettavissa kolmen vuoden päästä.

Hybridikonsepti tähtää hybridiverkoston luomiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tulevat messut näkyvät omana domaininaan, omana keskustelufooruminaan ja omana tekstiviesti, paikannus, karttapalvelu, lipunmyynti, opastus jne. palveluna. Hankkeeseen on saatava mukaan kaikki toimijat ja toimijat on verkostettava yhteen joko linkeillä tai yhteisen portaalin alaisuudessa.

Tavalliset suvilahtelaiset
Myös tavalliset suvilahtelaiset voivat osallistua talkoisiin. Suvilahtiseuran puheenjohtaja Pirjo Andrejeffilla onkin suuri urakka edessään. Suvilahtiseuran pitäisi kiireimmän kaupalla saada nettiin omat sivunsa. Niitä tulisi myös päivittää ahkerasti. Tämä edellyttää intomieltä ja sitoutumista. Tällainen oman alueen pienimuotoinen ja intiimi sivusto herättää paljon enemmän kiinnostusta kuin kampanjaluontoisesti messujen ajaksi virkamiestyönä pystytetty sivusto.

Suvilahtelaisten oman nettisivuston sisältöä ovat tietysti paikalliset uutiset, keskustelufoorumi, ilmoitustaulu, mainokset, kirpputori ja linkit muihin paikallisiin sivuihin sekä paikalliset nettipäiväkirjat eli blogit.

Suvilahden blogit
Suvilahteen tulisi synnyttää tavalla tai toisella pari kolme paikallista blogia, missä paikallinen asukas kertoo kaupunginosan historiasta ja nykyisyydestä. Myös valokuvablogi antaisi oman säväyksensä. Juuri eletty elämä, tavallisen suvilahtelaiset elämäntuntojen erittely, antaisi kaupunginosalle sen oman ilmeen, identiteetin. Kaupunginosassa asui aikoinaan mm. valokuvamaestari Pentti Pashinsky. Ehkä hänen kuvaaarteistaan löytyy kuvia Suvilahden alkuajoilta, vai olisiko Pentin kohdalla käynynyt niin kuin suutarin lapsille?

Kuka tahansa hiukankin tietotekniikkaa osaava pystyy perustamaan blogin johonkin ilmaiseen palveluun. Esimerkiksi tämän sivuston perustaminen Bloggeriin kesti kolme minuuttia. Toki sen jälkeen on kello tikittänyt. Vaasa Opisto saattaisi olla kiinnostunut tämäntyyppisen blogi-kurssin järjestämisestä. Asiantuntemusta kyllä kaupungista löytyy. Asiaa kannattaa kysyä Sanna-Sirkku Autiolta.

6Kommenttisi:

At 7:50 ap., Anonymous Anonyymi said...

Jos tuollainen blogikurssi joskus järjestetään, niinminä olen valmis osallistumaaan. Hieno idea!

 
At 10:40 ap., Anonymous Anonyymi said...

Eikö todellakaan yli 2000:n asukkaan Suvilahdesta löydy ensimmäistkään kirjoitus- ja valoukuvaustaitoista, joka voisi perustaa oman nettipäiväkirjan.
Minä ainakin lukisin mielelläni suvilahtelaisia tarinoita ja katselisin valokuvia. Saman tekisivät varmsti kaikk ne, jotka ovat kiinnostuneita muuttamaan Suvilahteen, joko nyt tai asuntomessujen jälkeen.

 
At 2:49 ip., Anonymous Anonyymi said...

Kyllä löytyy... Domainikin on jo varattu projektia varten. Malttakaa muutama viikko vielä :)

 
At 5:00 ap., Anonymous Anonyymi said...

louis vuitton outlet, christian louboutin outlet, oakley sunglasses, air jordan pas cher, prada outlet, chanel handbags, longchamp pas cher, longchamp, polo ralph lauren outlet, louboutin, gucci outlet, ray ban sunglasses, louis vuitton, longchamp outlet, nike air max, louboutin shoes, ugg boots, nike roshe run, louboutin pas cher, tory burch outlet, burberry, ralph lauren pas cher, michael kors, nike free, air max, nike outlet, cheap oakley sunglasses, louboutin outlet, louis vuitton outlet, ray ban sunglasses, louis vuitton, ray ban sunglasses, kate spade outlet, jordan shoes, tiffany jewelry, oakley sunglasses, nike free, replica watches, ugg boots, nike air max, prada handbags, sac longchamp, uggs on sale, replica watches, polo ralph lauren outlet, louis vuitton, longchamp outlet, oakley sunglasses, oakley sunglasses, tiffany and co

 
At 5:02 ap., Anonymous Anonyymi said...

north face, michael kors, hogan, replica handbags, true religion jeans, tn pas cher, coach outlet, michael kors outlet, michael kors outlet, abercrombie and fitch, michael kors, nike air max, true religion jeans, nike free run uk, air force, coach outlet, hollister, burberry, true religion outlet, ugg boots, vans pas cher, nike air max, kate spade handbags, sac guess, north face, oakley pas cher, ralph lauren uk, true religion jeans, lacoste pas cher, michael kors outlet, ray ban pas cher, nike blazer, nike roshe, michael kors outlet, new balance pas cher, timberland, michael kors, hermes, ray ban uk, ugg boots, hollister pas cher, michael kors outlet, nike air max, michael kors, vanessa bruno, converse pas cher, burberry outlet online, coach purses, lululemon, mulberry

 
At 5:05 ap., Anonymous Anonyymi said...

soccer shoes, vans shoes, louboutin, vans, herve leger, instyler, asics running shoes, hollister, ghd, lululemon, converse, birkin bag, nike roshe, hollister, mac cosmetics, north face outlet, new balance, ray ban, mcm handbags, hollister, nike huarache, insanity workout, celine handbags, nfl jerseys, nike air max, timberland boots, nike air max, chi flat iron, ralph lauren, babyliss, abercrombie and fitch, lancel, jimmy choo shoes, gucci, longchamp, nike trainers, soccer jerseys, converse outlet, oakley, beats by dre, mont blanc, baseball bats, iphone cases, wedding dresses, reebok shoes, p90x workout, bottega veneta, valentino shoes, ferragamo shoes, north face outlet

 

Lähetä kommentti

<< Home