Muistot talteen

Olisi pitänyt osata kuunnella ihmistä

Entinen Vasabladetin toimittaja Anna-Lisa Sahlström on kirjoittanut mielenkiintoisen kirjan nimeltä ”Mordet på kören”. Kirja kertoo vaasalaisen Svea Staaf-Niemisen ja hänen miehensä Eino Niemisen tarinan. Eino Nieminen on jäänyt Suomen poliittiseen historiaan miehenä, jonka housut lapualaiset riisuivat Vaasan kaupungintalon edessä kesäkuun 4 päivänä 1930. Nieminen ja hänen vaimonsa Svea pakenivat polittista vainoa Neuvostoliittoon 1930.
Mordet på kören, Söderström 2003.

Eino ja Svea
Marraskuussa 1930 lapuanliikkeen miehet tunkeutuivat vaasalaisen Työn Ääni-lehden kirjapainoon ja rikkoivat latomakoneita ja vahingoittivat painoikoneita. Työn Äänen faktorina toimi Eino Nieminen. Tekoon syyllistyneet selvitettiin melko pian tihutyön jälkeen. Oikeudenkäynti asiasta järjestettiin 4. kesäkuuta 1930 Vaasan kaupungintalolla, missä oikeiden istunto pidettiin.

Tilaisuus oli tunteita nostattava ja oikeudenkäyntiin kokoontui kiihtynyt autosaattue Lapualta. Lapualaismieliset olivat päättäneet haitata oikeudenkäyntiä kaikin mahdollisin tavoin. Niinpä sitten oikeudenkäynnin jälkeen lapualaishuligaanit hyökkäsivät Niemisen kimppuun ja riisuivat tältä housut. Loukkaus sopi hyvin maalaispoikien maailmankuvaan. Myöhemmin tästä ”kunniakkaasta” teosta veistettiin seinätaulu ”Koneiden murskaajat”, joka koristi Vaasan Suomalaisen Klubin salia aina klubin lakkauttamiseen saakka. Taulun nykyisestä sijoituspaikasta ei ole tietoa.

Myös Niemisen flanellisten alushousujen kohtalo on merkillinen. Housut leikattiin pieniksi flanellipaloiksi, joita sitten kiinnitettiin hakaneuloilla Akateemisen Karjala Seuran kokelaitten rintapieliin seuran initaatiomenoissa. Asiasta kertoo Matti Kuusi muistelmissaan

Pakoon Neuvostoliittoon
Eino Nieminen pakeni lapualaisräyhääjien väkivaltaa Merenkurkun yliset Ruotsin puolelle ja edelleen Tukholmaan sekä Petroskoihin vain joutuakseen Stalinin tuhoamaksi. Svea joka matkusti Einon perässä joutui kokemaan kaikki neuvostovenäjän kauhut mm. pitkän karkoituksen Siperiaan.

Taksin kotimaahan Svea muutti 81 vuotiaana vuonna 1983. Svea Svean mukana muutti hänen poikansa Folke, joka on kuvataiteilija ja oli neuvostoaikana mm. Karjalan Taiteilijaliiton puheenjohtaja. Staaf-Nieminen kuoli Porissa vuonna 1994.

Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole arvioida Anna-Lisan kirjaa. Se hetki saattaa tulla myöhemmin. Kirja toimii tässä katalysaattorina ajatukselle että ”olisi pitänyt osata kuunnella”. Anna-Lisa Sahlström osasi sen tehdä. Hän kuunteli ja sai aikaan komean kirjan.

Olisi pitänyt osata kuunnella
Näin varttuneemmalla iällä tapaa jatkuvasti ihmisiä, jotka harmittelevat sitä, että eivät osanneet tai jaksaneet kuunnella omien vanhempiensa tai esivanhempiensa elämäntarinoita ja kohtaloita. Asian ymmärtää vasta kun itsellä on jotain sanottavaa mutta ei enää kuuntelijoita.

Olen tavannut lukemattomia ihmisiä, joiden elämänkokemus ja kohtalot olisi pitänyt pysäyttää. Mutta nuoren ihmisen kiireet piiskasivat eteenpäin ja aikaa kuuntelulle ei koskaan ollut. Heitä ovat mm. varatuomari Rento Kivinen, joka toimi mm. ns. asekätkijöiden kuulustelijana täällä Vaasassa tai opettaja, kirjakauppias ja aunuksenkävijä Kalle Kivistö.

Työväenliikeeen puolella tällaisia muistelijoita ovat olleet mm. Toivo Ilkka, jonka oikeistolainen poliisi ja lapualaiset pieksivät useaan otteeseen tai sympaattinen ja kiltti Saimi Itkonen, joka toimi Vaasassa mm. ns. Punaisen VALPOn eli Valtiollisen Poliisin kanslistina. Saimi muisti tarkkaan ketkä toimivat vasikkoina ja kavalsivat vaasalaisia työläisiä virkavallalle ja mitä he saivat palkkiokseen.

Rento, Kalle, Topi ja Saimi ovat pieni esimerkki tapaamistani ihmisistä, joita olisi pitänyt kuunnella ja joiden tarinat olisi pitänyt panna talteen. Valitettavasti en sitä koskaan tehnyt.

Nykyisiä muistelijoita
Työväenopisgton Vaasa 400-piiri on tehnyt hyvää työtä vaasalaisen muistiperinteen talletamiseksi. Piirin nestori on asevelikylän ääni, Jussi Kangas. Jussi ei ole tyytynyt kirjoittamaan vain piirin julkaisemiin vihkosiin, vaan hän on heilutellut sanan säiläänsä monissa paikallisjulkaisuissa mm. Pohjalaisessa ja lakkautetussa Uusi.Vaasalainen lehdessä. Jussin kirjoituksia on luettavaissa myös Kokkolan, Seinäjoen ja Vaasan kaupunginkirjastojen yhteisen Porstua projektin kokoelmassa.

Vaasalaisen muistitieto pitää saada talteen. Kolmekymmenluvun muistelijat voidaan pian laskea parinnkäden sormin. Ei puutu kuin kuuntelija ja muistiin merkitsijä.

Jonkin verran tällaista keruutyötä on tehtykin, mutta paljon on tekemättä. Jotain saattaa vielä löytyä kopioita Radio Vaasan 80-luvun lopulla tekemastä ohjelmasarjasta, jonka mini oli muistaakseni Vanha Vaasa. Jos kotinauhoituksia jostain löytyy, ne olisi syytä toimittaa kaupunginkirjastoon tai Pohjanmaan museoon. Radiolla itsellään tuskin ohjelmista on enää kopioita.

Myös monen yksityisen arkistoista saattaa löytyä kirjeitä, kirjoituksia, valokuvia ja muita dokumentteja eletystä elämästä. Tällainen voisi olla vaikka rusettiluistelukortti 50-luvun vaasalaiselta paanalta tai vanha bussilippu tai elokuvalippu. Merkillinen asia muuten, että Vaasan kaupunki ei ole huomioinut tällaisen perinteen keräystä, vaikka kaupungin 400-vuotispäivä on aivan ovella.

Työn Ääni
Eino ja Svea Niemisen poika, Folke
Lapuanliike
Wikipedia: lapuanliike
Porstua

---

Ota kantaa ja anna palaa! Klikkaan alapuolella olevaa comments linkkiä ja jätä anonyymiviesti tai viesti omalla nimelläsi. Voit lähettää jutun myös kaverillesi klikkaamalla kirjekuoren kuvaketta.

---